Olemme kalajokinen vuonna 1967 perustettu murskaukseen ja kiviainesten myyntiin erikoistunut perheyritys. Murskausurakointia teemme kaikkialla Suomessa. Kiviainesten myynnin päätoimipaikkana on Kalajoki ja jakelupisteet löytyvät myös Himangalta ja Pyhäjoelta. Lisäksi toimintaamme kuuluu myös konevuokrauspalvelut.

Toimintamme perustana on laadukkaat palvelut ja asiakkaan tyytyväisyys, jotka voidaan taata tehokkaalla kalustolla ja osaavalla henkilöstöllä. Yrityksellämme on RALA-pätevyys ja myymämme kiviainekset ovat CE-merkittyjä.

Yrityksemme työllistää murskaustoiminnassa ja konevuokrauspalveluissa tällä hetkellä 10 henkilöä. Asiakkaitamme ovat niin suuret rakennus- ja maanrakennusalan yritykset kuin kotitaloudetkin.


”Tarjoamme osaamistamme
jo kolmannessa polvessa.
Perheyrityksemme juuret yltävät
1940-luvulle asti.”

PALVELUT

Murskaustoiminta

Suoritamme murskausurakointia kolmivaihelaitoksella ympäri Suomen asiakkaan tarpeiden mukaan. Nykyaikaisen, tehokkaan ja muuntautuvan kaluston ansiosta pystymme toimimaan niin isoissa ja vaativissa murskauskohteissa kuin pienemmissäkin.

Laitoskokoonpanoomme kuuluu esimurskain, välimurskain, jälkimurskain, kuljettimia ja seuloja. Tarvittaessa saat kauttamme myös louhinnan ja rikotuksen, sekä muita tarvitsemiasi palveluita murskaustuotantoon liittyen.

Kiviainesmyynti

Kauttamme saat kaikki rakentamisessa tarvittavat maa- ja kiviainekset. Kiviainesmyynnin päätoimipaikka on Kalajoella, jonka lisäksi jakelupisteet myös Himangalla ja Pyhäjoella. Kaikki myymämme jalostetut kiviainekset ovat CE-merkittyjä.

Valikoimaamme kuuluvat:

  • kalliomurskeet, soramurskeet, sepelit, sirote
  • betonikiviainekset
  • seulottu salaojasora
  • eriste- ja täytehiekat, golfhiekka
  • puutarhamulta

Täältä löydät jalostettujen kiviainesten CE-merkinnät.


Konevuokraus

Teollisuuspalveluihimme kuuluu tällä hetkellä tukkien lajittelu ja syöttö. Olemme tehneet yhteistyötä Junnikkala Oy:n kanssa jo viidentoista vuoden ajan.

Satamapalveluina käsittelemme  ja siirrämme bulk-tavaraa. Kalajoen Satamassa yhteistyökumppaninamme on toiminut Oy Blomberg Stevedoring Ab – niin ikään viidentoista vuoden ajan.

Kysy lisää – meiltä löytyy ammattitaitoa ja osaamista asiakkaan haastaviinkin tarpeisiin.

 

KALUSTO

 

Leukamurskain Sandvik CJ612 

Telamurskainyksikkö Sandvik Crawlmaster 4800i

Telamurskainyksikkö Metso GP550

Telamurskainyksikkö GP550 ja seula Nordberg TS3.3

Jakoseula Metso TK16-35

Jakoseula Metso ST620

Cat 352 FL

Sisu Polar Rock

Volvo L 180H tukkikouralla

  • pyöräkuormaajat Cat 982 M ja Cat 980 H
  • kaivinkone Cat 352FL ja Volvo 460 BLC
  • rikotuskone Volvo 360 CLC
  • sorakasettiyhdistelmä Sisu Polar 
  • lavettiyhdistelmä Sisu E14

”Luova ajattelu,
ongelmanratkaisu sekä
haasteelliset tilaukset
ovat ehdottomasti työn suola.”

YRITYS

Ammattitaitoa kolmessa polvessa

Heikki Kärjä siirtyi työelämään heti kansakoulun jälkeen Eero-isän ohjauksessa. Pari vuotta myöhemmin hän allekirjoitti isänsä ja veljensä Mikon kanssa avoimen yhtiön perustamisilmoituksen nimismiehelle. Heikki oli silloin 18-vuotias, sen ajan mukaan vielä alaikäinen.

Eero-isällä oli yrityksen perustamisen aikoihin takana jo vuosikymmenten kokemus ja osaaminen kuorma-autoilijana. 50-vuotiaan yrityksen historia yltääkin aina vuoteen 1945, jolloin Eerolle myönnettiin ensimmäinen liikennelupa.

Yrityksen omistamalla maansiirtokalustolla on urakoitu ympäri Suomea, muun muassa kaivoksilla erilaisissa lastaus- ja kuljetustehtävissä. Työmaista mainittakoon Vammalan ja Pyhäsalmen kaivokset, Korsnäsin kaivos/Lompakan malmio, Lampinsaari sekä Varkaus-Kuopio syväväylä.

Tänä päivänä yrityksen painopiste on kivenjalostuksessa ja maa-ainesten myynnissä. Ensimmäinen siirrettävä kolmivaiheinen murskauslaitos hankittiin 1990-luvun puolivälissä.

– Yrittäjäksi alkavan ihmisen pitää olla terveellä tavalla ”hullu”. Lisäksi pitää olla erittäin vahva itseluottamus ja periksiantamaton luonne. Asiakkaita palvellaan silloin, kun on tarvetta. Siinä ei paljon kelloa tai viikonpäivää katsella, tiivistää Heikki yrittäjyyden ja elämäntyönsä ytimen.

Heikin poika Kari jakoi jo leikki-ikäisenä isänsä kiinnostuksen maansiirtokoneisiin. Täysipäiväisesti yrityksen palveluksessa hän aloitti opiskeltuaan kuljetusalaa ja käytyään armeijan vuonna 2005. Myöhemmin Kari otti vastuulleen murskauslaitoksen toiminnan sekä tuli perheyrityksen osakkaaksi. Vuonna 2017 yritys siirtyi kokonaan Karin omistukseen. 

– Murskaustoiminta on mielenkiintoista ja haastavaa. Koko ajan täytyy löytää uusia työskentelytapoja, jotta toiminta pysyy kustannustehokkaana ja kilpailukykyisenä. Luova ajattelu, ongelmanratkaisu sekä haasteelliset tilaukset ovat ehdottomasti työn suola. Samoin tyytyväiset asiakkaat, jotka saavat tilaamansa palvelut aikataulussa ja ammattitaitoisesti hoidettuna.

 YHTEYSTIEDOT

Kalajoki

Lastaus Heikki Kärjä Oy, 0999186-7

Toimitusjohtaja
Kari Kärjä
0400 252 623
kari.karja@lastauskarja.fi

Kiviainesmyynti
0440 460 720
Joonas Heikkilä

Posti- ja käyntiosoite:
Isokalliontie 11, 85100 Kalajoki
puh. 0440 460 720

info@lastauskarja.fi

Verkkolaskut:

Lastaus Heikki Kärjä Oy
Verkkolaskutusosoite 003709991867
Operaattori: Maventa
Operaattorin välittäjätunnus: 003721291126

PDF-laskut sähköpostitse:

invoice-09991867@kollektor.fi

Paperilaskut:

Lastaus Heikki Kärjä Oy
09991867
PL 100
80020 Kollektor Scan

 


Himangan jakelupiste

Myynti ja Markkinointi:

Marive Oy
Ari Harmaala
0400 917 828

www.marive.fi
info@marive.fi

Pyhäjoen jakelupiste

Myynti ja markkinointi:

Kuljetuspolar Oy
Lasse Himanka
020 144 6327

www.kuljetuspolar.fi
lasse.himanka@kuljetuspolar.fi

Yhteistyökumppaneitamme ovat alan kovimmat tekijät: